Keskellä ikää

Minä pidän oksastani kiinni , se on kiinni jyrkänteen reunassa, tuuli repii vartaloani. Nainen yrittää hakata kättäni irti, että saisi katkaista sen. Sinua ei tarvita enää, kuole, kuohitse itsesi,sinä et sytytä enää.Sinun aikasi on ohitse,sinulla ei ole minuun varaa enää. Lapset olen sinulle ruokkinut ja kasvattanut, rakkautta olet saanut,koskaan en ole tuntenut mitään,en sinun kanssasi, minä tapan sinut hitaasti ,mutta varmasti.Minä käännän sinulle toisenkin posken,ei, minä käännän sinulle selkäni. Mitä ihmeen rakkautta ja paskat,myötä ja vastoinkäymisissä.Myötäkäyminen on ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ,vastoinkäyminen toiset kaksikymmentä, kirkko on peloissaan, joku on saamassa sen salaisuuden selville.

Katselen nuorta vartaloa, minua inhottaa, minä en ole ollut koskaan kenenkään kanssa, minä olisin halunnut, mutta kukaan ei ole sallinut minun tehdä sitä itselleen. Minun aivoni ajattelee,tiedostot täynnä unelmia,kehoni on kuolemassa, on jäänyt purkuohjelma päälle.

Nainen tietää sen, rakkauteni häntä kohtaan on omaani, itserakkautta, nainen on kuin peili se heijastaa kaiken takaisin, kylmänä, heittäen syliisi siivoussankon märkine luutuineen.

Meidän aikamme on mennyt toistemme palvomiseen, on naitu säästöön, säästöt on nyt syöty.

Naiminen on lumenluomista yhdessä, se on lapsen kanssa yhdessä jonottamista terveyskeskuksessa, se on yhteistä lainanottoa. Elämän remonttia. Runkkaamista toisilleen

Sinä olet kaunis, minä sytyn sääristäsi,takapuolesi ,rintasi,jopa löysä vatsanahkasikin antaa minulle virtaa raataa eteesi ja tuntemani kiukku ja tuska ,raivoisa raiskaaja herää henkiin.

Puolustaudu nainen ,lähiöhuokaaja on kotona,onko olutta tarpeeksi ja tupakkaa, minä en kahvilla itseäni itseäni helli, akkojen litkua. Koskenkorvaa ja autoon ysiysiä,,naiselleni sukkanauhaliivit,korsetti ja saumasukat, vittu, mikä mies, mikä nainen, anteeksi.

Pitää lähteä töihin, hakemaan yhteiskunnallista arvostusta tyhjäntoimittajalle, aina on kiire, joka johtuu vain yksinkertaisesta asioiden epäjärjestyksestä. Töistä ei tule mitään ,on tirkisteltävä, on nähtävä jotain, mitä lapsena näki, halu olla pikkupoika taas, päästä haistelemaan haaroväliä, tulisipa joku nainen minuun ja tanssisi varpaisillaan sydämeni kannella. Naisen tuoksu, sodan ja rauhan tuoksu , äidin haju poikansa lakanoissa, isän hiki saunan pukuhuoneessa, paskan tuoksu navetan takana, lehmän perse , vanhanpojan unelma, keinuva laiva laitumella, lypsäjän rinnat tärisevät käsien nykiessä utareita, olisipa oksani utare, olisitpa lehmä. Milloin tulee aika ,jolloin pääsen piinasta syntyä uudelleen , kuolla taas kerran käsivarsillesi, ja syntyä uudelleen.

Eikö mitään kaunista, eikö perhoset kirjavine siipineen tai sinivalkoisen, kotimaan puhtaan taivaan vapaus anna miehelle uskoa rakastaa. Eikö miehen tule kantaa voimakkailla käsivarsillaan naisensa pellonlaitaan ,kuiskata korvaan jotain ,josta tyttönsä lupauksen saattamana vie hänet vihille toistamiseen, kerta toisensa perään.

Kun ei olla vielä vanhoja eikä enää nuoria, ollaan keskellä ikää, hyljättynä, yksin kipujen ja periaatteiden kanssa , on valittaminen paras vaihtoehto rakentavalle tulevaisuudelle.

Nuorella on ystäviä aina, ystävät tukevat toisiaan, mutta mikä on ystävän tehtävä, kun hän huomaa , että toisesta ei ole hänelle enää mitään hyötyä. Ystävän palkka , pankkitakaus , maksamatta jätetty laina, kaverin puolison viekottelu synnilliseen hekumaan , toisen omaisuuden kadehtiminen, mikä onkin käsittämätöntä, koska meillä kaikilla pitäisi olla oma tyylitaju , vai olemmeko jo niin aivopestyjä kulutus hysterian uhreja, että meillä ei ole enää omaa minää. Yksilönvapaus , minä itse, oma ego, pelle peloton, mihin ne kaikki ovat kadonneet. Tilalle on astunut ystävän pelko, on kiusallista omistaa ystävä jos se ei maksa ystävyydestään , suojelurahaa , ystävänpalkkiota, ystävät eivät tee enää yhdessä mitään vaan erikseen hyvässä ystävyydessä.

Hyvät ystävät , toivotan teille hyvää ystävänpäivää.