Maailmanloppu

Kolme kertaa kolme on aivan selvästi noin kuusi, toteamme yhteen ääneen ja teemme asiasta selvityksen sitä varten perustetulle komitealle eli tutkijalautakunnalle. Komitea istuu ja miettii ongelmaa noin kolme viikkoa syömättä ja juomatta, kaatuen lopulta kuolleena keskellä sitä huonetta, joka sille oli osoitettu, ongelman ratkaisua varten. Se on tavallaan sivuseikka, onko kolme kertaa neljä kuusi vai onko meidän todella järjestettävä hautajaiset kaikille komitean jäsenille yhtäaikaa ja millä rahalla, sillä hautajaiset ovat tunnetusti kallis toimitus, varsinkin näin monen lautakunnan jäsenen kuollessa yhtäaikaa. Pilvien kerääntyessä lumisen, ulkoiluihmisiä innoittavan maiseman ylle, ei ole suinkaan itsestään selvyys kuka perii maan ja saa siitä lopullisen taloudellisen hyödyn. Vaikkakin ulkoilu sinänsä on terveyttä edistvä spektaakkeli, muodostuessaan itsetarkoituksekso, se voi aiheuttaa pitkä-aikaisenkin pakkomielteenomaisen tarpeen suorittaa yhteiskunnalliset vastuunalaiset tehtävät jopa ulkoilmassa, vaikkapa jonkin ravintolan ulkoterassilla, juoden virvokkeita ja syöden vaikkapa pullaa. Koska totuutta ei olla koskaan saatu selville siitä, minkä takia ihminen eli eläin on ylipäätään olemassa, on meidän älykkäämpien ihmisten luotava teoria selvittääksemme olemassa olomme syy ja sen seuraus. Mutta ensin meidän on perustettava järjestelmä joka virheettömän olettamuksen toteennäyttämiseen. Olettamuksia see itseasiassa esittää kuka tahansa, mutta onko se sitten taloudellisesti mitenkään varteenotettavaa, sillä vain asiaansa koulutetut tutkijat ovat oikeututtuja saamaan olettamuksistaan palkkaa ja apurahoja. Toistaiseksi olemassaolomme mietiskelyn syyllistyneet ovat joutuneet mielisairaalaan tai he ovat saaneet paikan kirkon suojeluksesta eli heistä on tehty suntioita tai pappeja jotka puolestaan huolehtivat mietiskelyyn syyllistyneiden käännytykseen tai hautaamiseen. Ihmisten halu kulkea erilaisten vaikutusten piirissä, ovat he erittäin 3132022233237 81926, joka on vain lottorivi, on esimerkiksi tavallisen ihmisen johdatteleva voima, joka saa hänet kiipeämään vaikka puuhunm sillä lotossa voittona oleva rahasumma on hyvä mielikuvituksen liikkeelle paneva voima. Kun ihmiselle tarjotaan mahdollisuus saada lottoamalla eli mitään tekemättä, selville totuus ja päästä nauttimaan samoista iloista kuin tutkijat, on hyvin todennäköistä ettei maailmanjärjestys tätä kestä. Muutamien tutkijoiden mielipiteiden johdosta, ovat eräät olennot, kutsukaamme heitä toistaiseksi vaikkapa yleisen edun tavoittelijoiksi, ryhtyneet harrastamaan tosimielessä tapahtuvaa esineellistämistä. Heidän pääasiallinen tehtävänsä on esineellistää kaiki elävätkin olennot ja näiden tunteet myös. Mikäli he eivät onnistu pyrkimyksissään, he ryhtyvät manipuloimaan suurempia ihmismassoja avukseen ja näin pyrkimään tavoitteeseensa. Ärsyttävintä näissä esineellistäjissä kuitenkin on kuitenkin se, että heihin ei voi vaikuttaa tunnepitoisin seikoin, sillä he ovat tuhoavat ennemmin itsensä, kuin antavat itselleen periksi. He ovat siis huonoja häviäjiä. Esineellistäjät ovat toimittaneet miljoonia tunnepitoisia ihmisiä kuolemaan. Järjestäessään keskinäisiä kamppailuja, kuten sotia, maanjäristyksiä, vedenpaisumuksia, tulivuorenpurkauksia, lakkoja ja muuta sellaista, he ovat saaneet aikaan ihailtavan voiman vaikutuksen, joka on harhauttanut haavellisen tunneihmisen täysin pois tolaltaan, ja näin ollen he ovat saaneet hallitsevan otteen sekä tutkijoista että tunneihmisistä. Heillä on ilmiömäinen taito saada rahalla itselleen myötätuntoa, kunnioitusta, ja tunnepitoisten ihmisten suorittamia älyn osoituksia, kuten fyysisiä huippusuorituksia, taidetta ja luontoa, esimerkiksi. Nämä asiat he ovat taidokkaasti pystyneet esineellistämään niin, että tulevaisuus on tuhottu näiden asioiden kohdalta.

Maailmanloppu osa 2

Taisteluun ryhtyminen esineellistäjiä kohtaan olisi silkkaa ajanhukkaa, on olemassa muitakin keinoja. Käyttäen hyväksi esineellistäjien heikkoa paikkaa, kuten heidän keskinäistä kilpailuaan ja tuhoamisviettiään, voidaan saada aikaan huomattaviakin tuloksia. Näillä esinepitoiseen tarkasteluun taipuvaisilla olennoilla on eräs heikko kohta, joka on heille erittäin arka paikka; he pelkäävät tunteita ja ovat arkoja ja pelkäävät yksin joutumista ja pimeää, koska he nukkuvat yleensä valot päällä. Toinen erittäin hyvä ase heitä kohtaan on alkoholi. He nimittäin nautittuaan suuria määriä erilaisia viinoja saavat aikaan itselleen jonkinlaiset tunteet, jotka muistuttavat hyvin paljon normaaleja tunteita. Nauttiessaan alkoholia he haluavat ylleen jonkinlaisen kultturellin sädekehän ja ystävikseen erilaisia tunnepitoisia ihmisiä, että he voisivat tuntea myös itse kuuluvansa johonkin muuhun ilmapiiriin kuin mihin itse kuuluvat. He ovat juovuksissa suuria näyttelijöita, taitelijoita, laulajia, yms. Mutta kun taas esineellistäjät juovat keskenään, he kiistelevät, kilpailevat ja haukkuvat tunnepitoisia ja lopulta tappelevat keskenään. Seksiin ja vastakkaiseen sukupuoleen suhtautuminen on heille aivan samaa kuin golfin peluu, hole in one. Yllättävää kyllä, vastakkainen sukupuoli tuntee suurta mieltymystä esineellistäjiä kohtaan, sillä heille taas esineet merkitsevät hyvin suurta osaa heidän jokapäiväisessä elämässään ja sen takia he antavat paljon asioita mennä ohitse omalla painollaan. Vastakkaisesta sukupuolesta on siis hyvin suuri osa niinkutsuttuja neutraaleja naisia, pintapuolisia kanoja. Keskinkertaisuus onkin siis hyve, eli naisen asenne suhteena ilmoitettuna on sama asia kuin kolme kertaa viisi on kuusi. Tutkijat ovat määritelleet prosenttilukuja, joilla todistetaan, että esineellistäjistä on valtaosa miehiä ja loput naisia. Toisaalta miespuoliset esineellistäjät eivät tule toimeen naispuolisten esineellistäjien kanssa jos on kyse keskinäisestä kilpajuoksusta, heidän on saatava hole in one tai tuhottava vastakkaista sukupuolta oleva kilpailija. Näin ollen on nainen, vaikka hän ei sitä ehkä itselleen tiedostakaan, samassa asemassa tunnepitoisten naisten kanssa. Mutta aseet esineellistäjiä vastaan eivät voi olla väkivaltaisia, on meidän harkittava vielä harkittava vielä yhtä vaihtoehtoa, maailmanloppua. Mitä maailmanloppu voisi tarjota sellaista, mistä esineellistäjät voisivat esimerkiksi hyötyä. Mitä siitä hyötyisivät tunneihmiset. Ei varmasti mitään, ei yhtikäs mitään, ei mitään. Maailmaloppu on silti kiehtova ajatus olisiko ennen sitä kipuja, olisimmeko kaikki ystäviä keskenämme, olisiko rakkaus ilmaista vai yrittäisimmekö jatkaa optimistisesti omahyväisyyttäme hamaan loppuun asti ja kuljettaisimme rakkaita tavaroitamme suojaan mahdollista ylösnousemusta varten. Maailmaloppujan on jo sinänsä asia, jota ei voi katsoa läpi sormien, miksi. Jos joku kuolee, katsomme etuoikeuduksemme elää. Jos joku syntyy katsomme etuoikeuduksemme olla ylpeitä saavutuksestamme, olemmehan saaneet aikaan jotain suurenmoista, yhden kärsijän lisää tähän paskaläävään. Voi lapsirukka, mitä kaikkea täällä helvetissä joutuukaan kärsimään. Lapsellehan voidaan tarjota perinteinen tapa viettää elämäänsä täällä maan päällä. Olettakaamme, että lapsi on syntynyt esineelistyneistä vanhemmista, joissa nk. Isä on yleensä esineellistänyt vaimonsa eli tehnyt tästä mielessään tavaran muiden tavaroitten joukkoon, joita voisivat olla esimerkiksi auto, stereot, laskettelusukset tai vaikkapa kalastusvälineet. Vaimon tehtvä on palvella isäntäänsä mitä monimaisimmin tavoinm kuten toimia esimerkiksi taloudenhoitajana, seksisymbolina, lastenhoitaja, autonpesijä, ruoanlaittajana ja yleensäkin olla vain olemassa mahdollisimman valmiina miehensä vaatimuksia ja tarpeita varten. Olla esineellinen nainen.

Maailmaloppu osa 3

Lapset sinänshän tuovat viattomuudellaan ja herttaisuudellaan perheeseen ilmapiirin, josta vanhempien pitäisi saada virikkeitä uusia työpäiviä varten, mutta asia ei nykyään ole ihan näin. Lasten on pysyttävä tietyissä rajoissa leikeissään ja puheissaan, sillä heidän on opittava kunnioittamaan kotona olevia tavaroita ja vanhempiaan, jotka niitä selkä vääränä eri liikkeistä tuottaneet tai ehkäpä itse mahdollisesti hakeneetkin. Vanhempien odottama kunnioitus on vain ikävä kyllä monen esineellistetyn lapsen mielestä vain tyhjänpäiväistä höpöhöpöä, sillä lapsen on paljon helpompaa kunnioittaa ja ihailla isän uutta autoa kuin isää itseään jos tunnepitoinen kasvatus on jäänyt sivuseikaksi. Vanhemmat eivät ole lapsille enää muuta kuin tukkuliikkeen asiapoikia eli tyttöjä. Lasten tapa käyttää vanhempiaan hyväksi on häikäilemätöntä, sillä heillä on täysin selvät kaavat, jotka he ovat hankkineet esineellisten aikuisten maailmasta. He osaavat kiduttaa, kiristää, vaatia itselleen oikeutta jo vastasyntyneestä asti, sillä geenitoimintaan on markkinointi iskostunut jo siittämisvaiheessa, jolloin vahvin ja nopein siittiö on ensimmäinen ja voittaja pääsee nauttimaan maallisista esinepalvontaan liittyvistä rituaaleista. Lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana kokemat materiaalin kosketukset määräävät täysin sen jälkisen materiaalisen jälkisen henkisen ja materiaalisen käyttäytymisen. Pehmeät materiaaliset kosketukset lisättynä stressittömien vanhempien kosketuksella, voivat tehdä lapsesta joko tunneherkän aistivan lapsen tai myöhemmin seksuaalisesti poikkeavan yksilön. Kovat materiaaliset kosketukset lisättynä hermostuneilla vanhemmilla, saavat aikaan lapsessa suojeluvaiston varhaisen heräämisen ja lapsi alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa hallita vanhempiaan. Tämän johdosta vanhempien vastuu jakautuu yleensä siten, että äidin rooli kasvattajana korostuu ja isästä tulee vain tukkuliikkeen stressaantunut asiapoika joka tuo kotiin kaikkea kivaa ja lapsen silmin raiskaa äidin kerran viikossa. Isän rooli on siis olla sankari, kova jätkä, joka lapsen mielessä kehittyy esikuvaksi. Videolta nähdyksi HE-maniksi, joka toimii joka tilanteessa esineellistetyn järjestelmän hyväksi ja joka tuhoaa kaiken tunnepitoisen toiminnan peittämällä tunteensa auton konepellin alle. Lapselle tyrkytetty oppi ja ihanteet taas puolestaan eivät ole omaksuttavissa, jos ne tarjotaan vieraasta perintötekijästä, sillä geenivaikutus on sen verran voimakas eli, että jos vanhemmilla on sairaalloinen pakkomielle materialismin suhteen, periytyy se myös useimmiten lapseen. Lapsen kehittyessä on mahdollista tapahtua muutos, jos lapselle on jokin läheinen aikuinen, jolle ei materialismin ole korostetussa asemassa, ja jonka sijalla saattavat olla aivan muut arvot; taide, uskonto, huumeet, jne… Tämäntyyppisten arvojen vaikutuspiirissä saattaa lapsesta kehittyä hyvinkin monipuolinen ihminen. Tästä aiheutuu kuitenkin ongelma omien ja nk.sijaisvanhempien välille, joidenka ei yleensä tarvitse olla tekemisessä keskenään ennen kuin lapsen omat vanhemmat tuntevat olevansa voimattomia lapsensa suhteen eli he eivät voi enää vaikuttaa lapsensa asenteisiin ja poliittisiin päätöksiin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että lapsi hylkäisi vanhempansa vaan hän pyrkii käyttämään heitä taloudellisesti niin paljon kuin mahdollista. Nimittäin lapselle tulee eräänlainen kulutushysteria kaikenlaisten tunnepitoisten elämysten suhteen, joista lapsi on jäänyt paitsioon oman kasvatuksensa suhteen. Näitä voivat olla esimerkiksi elokuvat, musiikki, taide, epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka taas on kapinointia omien vanhempien esineellistä mailmankuvaa kohtaan. Tämä tauti on hyvin yleinen murrosikäisillä ja taiteilijoilla. Kiertokulku lapsesta aikuisen on siis nähtävä kutakuinkin samanlaisena sukupolvesta toiseen. Kun lapsesta kasvaa aikuinen, hänestä tulee valitettavasti yleensä vanhempien kaltainen, jolloin viimeistään heidän kuollessaan lapsi perii kaiken sen tavaran, minkä vanhemmat ehtivät elinaikanaan kerätä.

Maailmanloppu osa 4

Tavaran kunnioittaminen on sinänsä tarve, joka on yleensä köyhän kansan ongelma. Kun tavaraa on tarpeeksi saatu kokoon, on se rikkaan kansan ongelma. Materialismi on hyveenä pakonomainen tarve, joka tulee tyydyttää. Se on samanlainen asia kuin sukupuolinen tarve, se tulee aikanaan pakonomaiseksi tyydyttää, mutta jos siitä tulee itsetarkoitus, silloin ollaan sairastuttu tarpeettomaan ja mieltä rasittavaan kiimaan. Vastaavanlainen materialistinen kiima saa kaikki esineellistäjät keräämään ja rakastamaan tavaraa niin paljon että he muuttuvat ja kuvittelevat läheisensäkin esineiksi kuin kuningas Midas aikoinaan muutti kaiken mihin koski, kullaksi. Tämänpäiväinen maailmankuva on niin kuin keskiaikainen kivikirkko, Jeesuksestakin on tehty veistos. Tänä päivänä olemme vain niin moraalisia, että jos joku hullu kuvanveistäjä sattuisi tekemään veistoksen Jeesuksesta, hänet varmaan ristiinnaulittaisiin. Me saamme raiskata viidentoista lapsen äidin tai tappaa vaikka presidentin vävyn, mutta jos kolhit toisen omaisuutta olet varsinainen roisto, Juudas, silkka esinepetturi. Olemme vajonneet suureen häpeään, meitä ei pelasta tästä mikään muu kuin maailmanloppu. Esineellistäjät, olkaa hyvät, teille on tarjolla maailmanloppu, markkinoikaa se meille. Me ostamme maailmanloppuja niin kuin te vain haluatte, tehkää se meille, muuta ei meille voi enää myydä, meillä on jo kaikkea. Maailmanloppu tulee vielä on muutama aika jäljellä ja nyt on aika mitä me tekisimme; ne joilla on tappaminen verissä, tappakaa, kun vielä ehditte. Alkoholisteille ilmaista viinaa. Lapsenraiskaajat töihin päiväkoteihin. Rattijuopoille ikioma juopporalli, seksihulluille nahkapiiskoja ja nailonsukkia. Makkaran myyjille lisää hevosmakkaroita. Valehtelijoille lisää totuuksia. Nuorisobändeille harjoitustiloja ja levytyssopimuksia. Eläkeläisille lisää kuntopiirejä. Pankeille korottomia lainoja. Kuvanveistäjille lupa tehdä Jeesuksesta veistoksia. Linnuille linnunsiemeniä, joissa on suolaa. Ristiinnaiminen sallittua. Vanhoille pojille huoria. Vanhoille piioille kynttilöitä. Totuus joulusta. Esineellistäjille pehmeitä paketteja. Tunneihmisille aseita. Rasisteille etelä-afrikkalaisia mandariinejä ja satsumaksia. Sovinisteille järkiavioliittoja. Koirille sääriluita. Kissoille koiranmakkaraa. Laskettelijoille murtomaasukset. Kasvissyöjille ilmainen ravintolailta juutalaisen natsin kanssa. Sukkahousut pois markkinoilta. Pitkätukilta letti pois ja tilalle miehinen ulkonäkö; suorat housut, nailonpaita, kravatti, rajattu niskatukka, siistit pulisongit ja kiiltonahkakengät. Polkupyörät pois katukuvasta. Sokeria insuliinin orjille. Italialaisille perunaa pizzan sijaan. Kitaristit kielikursseille. Kuntoilijat yhteen kasaan ja happoa päälle. Imperialistit Kiinaan. Amerikkalaiset kuuhun. Kommunistit kehitysmaihin. Atlantin valtameri ja Tyyni valtameri ja Puulavesi hukuttakoot kaikki pohjalaiset ja karjalaiset. Seuraavat kirosanat julkisiksi kirjakielen sanoiksi: vittu, perkele, saatana, kyrpä, helvetti, kusipää sekä paskiainen. Jos uskot Jumalaan, hyvä on. Jos uskot itseesi, hyvä on. Jos uskot materiaan, hyvä on. Jos uskot rakkauteen, hyvä on. Jos uskot, että on tuleva vapahtaja, joka antaa sinulle sinun syntisi anteeksi ja antaa sinulle ikuisen elämän, on se silkkaa itsekkyyttä ja itsepetosta.

Tulee MAAILMANLOPPU.