Morsian metsässä

Musta metsä huokaa pelottaakseen tunkeilijat takaisin kaupalliseen maailmaansa. Tykkylumi puiden oksilla peittää neitseellisesti oksia kuin häämekko morsiamen reisiä, jottei sulhanen laukeaisi jännityksestä ennen aikojaan. Yltyvä tuuli saa oksat narisemaan ja keinahtelemaan kuin avioliittoa olisi kestänyt jo useamman päivän. Pakkasen jälkeen on mukava kuunnella luonnon valittavaa narinaa ja oksien kahinaa kuin ennen vanhaan saunasta astelevan narisevan vaarin villahousujen ääntä. Tuulipuku kahisee, kun lumiset oksat koskettelevat hyväillen pimeän metsän kulkijaa, joka eksyksissä silmät vuotaen ei uskalla itkeä ääneen. Pelko on saanut hänet muistamaan, kuinka suuri voi yksinäisyys olla esimerkiksi hylätyllä kissalla tai koiralla. Ihmisen rakkaus kotiaan kohtaan vaatii erinomaista ja huolehtivaa kunnioitusta. Asia, joka on vain jostain syystä päässyt yhdeltä jos toiselta unohtumaan. Ei ihmisen pesä ole tarkoitettu väestönsuojaksi, turvaksi lähimmäisiä vastaan.

Morsian muistakoon tämän ensikerralla ennen kuin alkaa pihistelemään vihittyjä reisiään sulhaselta, joka on uhrannut seurusteluun vähintäänkin kuusi vuotta, odottaen pääsyä syleilemään morsiamensa valkeita persikkaihoisia reisiä. Jättivät keskelle erämaata, synkkien puiden varjoon. Ei antautunut neito nuori, kun ei ollut varma tunteistaan tuota himohuulta, sulhonkoltiaista kohtaan . Silloin täytyy jäävätä itsensä, jos ei ole varma itsestään. Täytyy lähteä lenkille, tuulipuku ylle ja juoksuun.

Kuinka ihanasti tuuli hunnuttaa hiukset heilahtelemaan juoksun tahtiin,rytmiin alkukantaiseen, hedelmälliseen mätkeeseen, hääyön rakastavaan syleilyyn, joka jäi nyt kokematta liian suurten odotusten myötä.

Auto on punainen, nainen on mätä, hiki pursuu tuulipuvun kaula-aukosta kastellen juoksutuksesta hytkyvät rinnat, kuin kaksi poikavauvaa tulossa kylvystä pihan toisella puolen olevasta saunasta vilttiin kiedottuna äidin lämpimässä sylissä.

Osto ja myyntiliikkeen katossa roikkuu hääpuku, 430 euroa, liikkeessä ei ole myytävänä ainuttakaan tuulipukua. Hääpuvun sisässä ollut nainen on myyty, myyty parhaiten tarjoavalle herralle. Hän on maksanut käteisellä ja vienyt mukanaan pimeyteen, synkkään metsään, keskelle lunta ja tuiskua. Jättänyt yksikseen hiljaisuuteen.

Tuulipuvut juoksee, ihminen on vapaa, hiki virtaa, vapauden hinta on tuulessa liehuva tukka, jalassa hiertävät lenkkarit, vartaloa pieksävät lumiset oksat, ihminen elää, hän juoksee. Morsian juoksee kuin poro pitkin lumisia maisemia, lumen peittämää, hytkyvää suota, joka ei ole vielä jäätynyt kuin hiukan pinnastaan. Jalka painahtaa välillä risahtaen läpi ohuen sammaljäätikön kuin vetäen morsianta nilkasta suon salaperäiseen syvyyteen. Kauhu kaivaa neidon selkäpiistä myrkyllisiä eritteitä ruoansulatukseensa saaden hänet voimaan pahoin kesken lenkkeilyn, maitohappoja, sanovat urheilijat, kilpaurheilijat. Morsian kaatuu mahalleen kylmään suohon, aavan laidalla hehkuu valoa, kuin nuotio heijastelisi hangen jäisellä pinnalla antaen hiukan toivoa selvitä hengissä täältä ikuisesta kylmyydestä.

Huulet yrittävät muodostaa avunhuutoon tarkoitettua, opittua äännettä, mutta kylmyys on mykistänyt morsiamen puhekyvyn minimiin. Neidon epätoivoinen ryömintä inhottavassa, märässä, lumisessa suossa, on suurinta nöyryytystä, mitä hän on elämässään joutunut kokemaan, sitten sulhasensa päälle karkaamisen, raiskaamisen. Mistä hän olisi voinut tietää, mitä hääyönä morsiamen tulee kestää. Kaikki oli ollut siihen asti niin ihanaa, oli hankittu yhteistä elämää varten kaikkea tarpeellista ja tarpeetontakin. Punainen pieni autokin seisoi pihamaalla valmiina lähtöön, koristeltuna, vetäen perässään kaikenlaisia ystävien laittamia hullutuksia, kuten kenkiä ja tyhjiä oluttölkkejä. Yhteinen tuleva koti oli täynnä järjesteltäviä tavaroita, joita oli yhdessä haettu postista.

Postimyynti on ihanan vaivatonta, kotiin tulleesta luettelosta voi huoletta tilata kaikkea, mitä vain suinkin kodin rakentamiseen tarvitaan.

Hääyönä mies huutaa kurkkusuorana, että miksi ei voi antaa, olemmehan me naimisissa ja naiminen on tärkeintä avioliitossa, eikä mikään nukkekodilla leikkiminen. Seksi ja seksi, siksi pakenin. Pakenin sitä inhottavaa, alistavaa asennetta, jolla ruumiistani tulisi urosten nautintojen sairas temmellyskenttä. Morsian ei ollut vielä valmis. Oli hankittava ensin peruskuntoa, jotta jaksaisi järjestellä kodin perusarvot ja asiat . Tuulipukulenkkeily on kunnon kannalta hyvä ja varteenotettava vaihtoehto.

Palelee kiusallisesti, joku kopeloi, kuin kolmetoista käsiparia tunkisi nipisteleviä sormenpäitä eri puolille kehoa. Suosta työntyy käsiä koko ajan lisää, ne kannattelevat kohmeista morsianta irti märästä suon pinnasta. Kädet kuljettavat tajunnan rajamailla harhailevaa kylmettynyttä morsianta kohti suon laidalla loimuavaa nuotiota.

Lämpö saa tuulipuvun kuivamaan hetkessä ja vastavihitty neito katselee hölmönä ympärilleen. Toisaalla on laaja pimeys, edessä lämmin nuotion hehku. Vastapäätä, nuotion toisella puolen istuu joku mies. He tuijottavat hetken toisiaan, eivät puhu mitään, mies kääntää kasvonsa maahan ja syö jotain lihaa, toisessa kädessään hänellä on leipä. Mies katsoo taivaalle ja alkaa kyyneleet silmissään puhua.

Kylmä värinä selkäpiissä piiskaa kuin syystuuli, virkavaltaa pakenevaa köyhää varasta. Yhteiskunnassa on hälytys, joku on varastanut itselleen aikaa, verikoirat on lähetetty rankaisemaan halveksittavaa, yleisen pilkan ansaitsevaa, meitä kaikkia ihmisiä uhmaavaa iljettävää luopiota. Kuka uskaltaa ottaa vapauksia ja tehdä omiksensa jotakin, mistä me muut emme tiedä yhtään mitään. Ulosottomiehen yliystävällinen puhelu saa köyhän valehtelemaan, jopa itselleen. Entäpä pankinjohtajat, yllättävä äkillinen kiinnostus varattoman asuntolainan korkoja kohtaan lyö voimalla vasten kasvoja kuin suolainen, kirvelevä merituuli. Pitääkö minun taas tappaa itseni, joka vuosi sama juttu, eikö tämä kierre ikinä pääty. Minähän uhrasin itseni teille jo viime vuonna, eikö teille perkeleille mikään riitä. Pitäkää nyt kynsin hampain minusta kiinni, rakastakaa minua, antakaa minun vuorostani panna teidän naisianne, niin kuin te teette kaikille naisilleni, joita minä rakastan. Kyllä minä pystyn, jos suorituksissanne on rakkauden puutteessa korjaamisen varaa. Minähän nain joka päivä koko maailmaa. Kieriskelen onnessani, syleilen itseäni ja onnittelen kaikkia vastaan tulevia rakkaudella tylsyyttä ja itsestäänselvyyksiä kohtaan. Pelottaako teitä arvon herrat, kumartakaa vapahtajaanne, antakaa minun hoitaa asiani, kyllä minä tiedän mitä minun tulee tehdä, älkää asettuko minun ja ajan väliin.

Kuulostaa moitteettomalta ollakseen taiteilija tai Jeesus, ajattelee morsian, josta on lämmittävää kuunnella miehen tarinointia. Miehellehän on hankittava amerikkalainen auto, ei punainen, ranskalainen sisäkkö ilman alushousuja, se on vietävä laulutunneille, sillä on soiva ääni, suotenori.

Se on pantava tienaamaan meille rahaa, ole hyvä taiteilija, ota pillua, minä olen valmis antamaan sitä sinulle, vapahtajalleni. Tee meistä taulu, jossa sinä nait meitä, minä myyn sen häpeilemättä itseäni ja sinua, senkin metsäläissovinistisika.

Yössäni on hiljaisuus, rakkaani nukkuu vierelläni, minua ei pelota mikään, ne jotka valvovat, huolehtivat, että kaikki on hyvin, onko. Yöllä ovat vartijat lipsuneet monta kertaa turmeluksen tielle, vartijaksi pannaan yleensä aivoton hyypiö, jolla ei ole tyylitajua ymmärtää varasta. Heitäkin on syytä tarkkailla, he voivat vakoilla puuhiasi ja paljastaa sinut, ja jos et maksa heidän vaatimiaan lunnaita, he vievät sinun onnesi ja näin on peli taas menetetty ja voit palata lähtöruutuun. Kivaa, sanovat poliitikot ja toimitusjohtajat. Köyhä katsoo tyytyväisenä sivusta, kun häntä viisaammat ja ovelammat leikkivät internetistä rahaa tekemättä yhtään mitään. Heille on monopoli- peli jäänyt lapsena päälle, minulle vain Aku Ankka. Siksi pieni ihminen selviää aina kaikista vastoinkäymisistä, hänellä on Aku Ankka ohjekirjanaan. Tällä viikolla ei Akua tullutkaan, perintätoimistosta tuli vain kirje.

Maalatessani sukeltelen syvässä suossa, suo on lämmin kuin linnunmaito, noin kuvainnollisesti, mistä helvetistä me voimme tietää, mitä se linnunmaito on, marketissa ei ainakaan ole linnunmaitoa myytävänä, eikä leluosastolla linnunratoja, mutta pihalla on linnunraatoja. Lienevätkö lentäneet lankoihin, vaiko kuolleet häkämyrkytykseen. Perkeleen venäläiset, eivätkö ne saa saasteitaan kuriin tai toisiaan, niitä on joka paikka täynnä, kuin täitä Anttilan liukuportaissa liukuvien ihmisten pesemättömissä päissä. Minun kansani maksaa venäläisten sosiaaliturvaa, että nämä saisivat kantaa suomalaista teollisuutta venäjälle kuin sotakorvauksia ennen. Harmi vaan, että venäläinen ei ymmärrä taidettani, ovat saaneet kulttuurikasvatusta, eivät käsitä roskataidetta, pitää olla realismia. Älä maalaa katulapsia, maalaa ihania ostettavia asioita.

Minä olen tehnyt raudasta kalan, ahvenen nimeltä Liliantero. Olen minä tehnyt muutakin, tulkaa katsomaan, tässä on niin kuin kuorma-auto, joka niin kuin olisi niin kuin viinipullon teline, niin kuin. Tämä on niin kuin semmoinen sotapanssarivaunu, joka olisi myös semmoinen viinipullon teline. Tässä on sitten niin kuin viinipullon telineeksi tarkoitettu, hitsattu polkupyörä niin kuin raudasta .Nämähän ovat hyviä, näitähän voisi joku ostaakin, ne sanoivat, sinustahan voisi tulla kuuluisa viinipullotelineiden veistäjä ja voisit maksaa näistä saamillasi tuloilla kaikki velkasi yhteiskunnalle. Minä aion tehdä puusta kalan, siitä tulee puusilakka, toteaa mies loppuun.

Mieshän on aikalailla katkera, tuumii morsian, ei ole elämä taiteilijana kovinkaan helppoa ollut, mitä hänen juttujaan miettii. Onkohan sittenkään ne elämänarvot, mitkä neito on itselleen äitinsä myötävaikutuksella asettanut, olleet koskaan ihan todellisia ja oikeita. Perustuuko ihmisen elämä todellakin vain seksuaalisuuteen, eikö materialla ole mitään tarkoitusta. Entä punainen auto, onko sekin vain silmänlumetta. Oliko sulhaseni oikeassa, halutessaan vain panna minua, tuumii morsian.

Mies jatkaa tarinaansa. Pihalla on pimeää ja talossa on kylmä, minä en älyä hankkia edes polttopuita. Kunhan vaimo tulee töistä, hän antaa käskyn lämmittää talo. Sitten meillä on lämmintä ja mukavaa yhdessä. Jos hän ei jostain syystä tulisikaan niin minä varmaan paleltuisin. Onneksi minä olen meistä rohkeampi, minä uskallan pelätä, vaimo ei, hän vain käpertyy itseensä, eikä hätkähdä mistään, vaikka maa häviäisi jalkojen alta. Vaimo poimii vain viinimarjoja ja käy välillä tekaisemassa minulle aterian. Kyllä te naiset olette kovia ja julmia. Teillä on rohkeutta uhmata itsestäänselvyyksiä, jättää asioita tapahtumatta ja heittäytyä naisellisuuden varjolla taiteilijoiden vietäväksi. Viekää meidät, me vikisemme vienosti. Ja silloin saapuu armeija paikalle, olkaa rauhallisia, me pelastamme teidät ja palautamme asiat ennalleen, järjestykseen. Puuhapetet kaiken korjaa, pappi siunaa nuoret pojat. Pankinjohtaja vekseliä myöntäessään miettii, kuinka maksun voisi luonnollisella tavalla hoitaa, maksatettua luonnossa. Pappi ripittää luonnossa, minä mietin kuinka vekselin voisi maksaa pankkineidille luonnossa. Jokainen mies maksaessaan pankkineidille laskujaan, miettii mielessään että, maksamisen palkkioon tulisi kuulua myös rakasteleminen naispuolisen pankkitoimihenkilön kanssa. Miehen tulisi tehdä, mitä miehen tulisi tehdä.

Kyrmyniska johtaja kävelee perässäni hokien minulle, tienaako taiteella, kerro tienaako taiteella. Sillä on hätä omasta toimeentulostaan, jos en tee mitään, se kuolee. Minulla on valta nousemassa päähän. En todellakaan aio panna rikkaa ristiin tämän valtakoneiston eteen, minä nauran . Minä nauran niin kovasti, että oksennan. Annan ylen sen kaiken paskan, mitä minulle on väkisin syötetty.

Voi että minä nautin. Haluaisin hyväillä itseäni, mutta käteni katosivat jonnekin, kurkussani karvaa tuskan oraat, sydämessäni tykyttää läskipussi. Kiveksissäni kiehuu. Nauru ei enää maita. Kuka minusta nyt huolta pitää, kun ulkonakin on niin kylmä ja pimeä.

Älä itke mies, minä haluan pitää sinusta huolta. Sinä voit opettaa minua löytämään sen suuren onnen, josta jo äitini haaveili, kun olin vielä lapsi, enkä tiennyt,kuinka julmaa voi ihmisen elämä olla. Sitä paitsi, täällä luonnossa on hyvä olla, minua ei pelota enää yhtään. Pidätkö sinä minusta.

Aamuisin krfty- niminen kissani naukuu nälissään ja napuja saatuaan alkaa kertoa minulle seikkailuistaan syvien metsien petojen kanssa. Kissan oikea nimi on Otto, mutta se haluaa itseään puhuteltavan nimellä krfty. Se on siitä hieno otus, että se älyää pysyä pitkiäkin aikoja poissa kotoa, jolloin meillä muilla on paljon helpompaa, kun ei tarvitse koko ajan passata tuota yliystävällistä, itsekästä karvaturilasta. Kissoilla on helppo elää, jos niillä on yhtä hyvä koti kuin meillä. Otto selvitti minulle, kuinka ennen vanhaan oli hyvinkin yleistä, että papit hyväilivät nuoria poikia ja samalla lailla meneteltiin myös urheiluseuroissa. Suomen urheilu olikin pari vuosikymmentä sitten vielä voimissaan, joka kylällä urheiltiin ja naitiin, kun oltiin kerran kunnossa. Isännät naivat piikoja työpäivän ratoksi,kun emännät olivat niin puhki kuluneita talon raskaista töistä ja rupsahtaneita jatkuvista synnytyksistä, että veto lähinnä mieheen päin oli teeskentelyä ja vastahakoisuutta.

Minutkin vietteli naapurin rouva, kun olin yhdentoista. Olipahan tosi ihanaa, sitä suurta syliä olen kaivannut koko elämäni. Suuret ja kovat nänninpäät painoivat poskiani, kuin kivet sepelikössä ja kostea häpynsä tuoksui kuin säkillinen silakoiden ja marianne karamellien sekoitusta. Se kuiskasi minulle se häpy. Se hönkäili ja huokaili, lämmin haaroväli, ihana muisto. Ei tee mieli jälkeenpäin valittaa nostaa kannetta, olkoon hyväksikäyttöä tai päinvastoin. Se oli aitoa rakkautta. Se ei kuulu kenellekään. Ne, jotka kaipaavat vielä valmentajiensa toverillista kosketusta, valittavat yksinäisyydessään korvauksien toivossa rakkauden puutetta. Itse ovat valmiina tappamaan ja raiskaamaan lapsia ja naisia oikeuden nimissä. Hammurabin laki, silmä silmästä, hammas hampaasta. Perkeleen lampaat, lehmän nussijat, hävetkää. Mikä helvetti on meistä ihmisistä tämmöisiä kielikelloja tehnyt. Ei meidän pitäisi istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Syytämme toisiamme, tuomitsemme ja haluamme olla silti marttyyreja, Kristuksia, silti toinen silmä raollaan, sattuisiko paikalla olemaan yhtään media ihmistä, joka kertoisi kaiken paljastavan koko kansalle. Me haluamme nyt vapaaehtoisesti luokan eteen, jonne meidät lapsena pakotettiin. Opettajaksi opettajan paikalle.

Tänään lähti tukka päästä, revin sen itse kostoksi irti. Hampaat revin jo viime vuonna, ensi vuonna revin korvat irti, jos elän. Miksi, en minä tiedä, ehkä tämä on vuorovaikutusta ja keskustelua itsekeskeisen minuuteni kanssa. Kukaan ei halua kuunnella minua, silti kaikki haluavat olla kanssani. Elämän kupparit yrittävät upottaa sarvensa minuun ja imeä vertani.

Pidä minusta kiinni, maistele minua, haluan olla morsiamesi, haluan kuolla sinun syliisi. Mies lisää puita nuotioon.

Morsian halaa miestä, tämä ei reagoi mitenkään, kuin halaisi kantoa. Naaras alkaa riisuuntumaan, nuotion loimussa on lämmintä. Hänen yrityksensä heiluttaa lantiotaan, kuin stripteasetanssijattaren, luulisi saavan miehen kuin miehen kuumaksi kiimasta, mutta ukko vain tuijottaa nuotioon . Morsian on jo aivan ilkosillaan ja hän tunkee takapuoltaan miehen kasvojen eteen, jotta tämä huomaisi, että hänestä välitetään. Miehen nenä alkaa vipattamaan kuin näädällä, haistaessaan ruokaa olevan lähellä. Mies nousee ylös ja lähtee juoksemaan pimeyteen. Morsian yrittää häveliäästi peittää alastomuuttaan ja ryhtyy vetämään tuulipukuaan ylleen. Neidon yksinäisyys pelottaa ja nuotiokin alkaa hiipua, kunnes yhtäkkiä on säkkipimeää. Nainen kyyristyy paikalleen, häntä alkaa paleltamaan, tuuli yltyy, ympäriltä kuuluu kaikenlaisia ääniä. Morsian kyyköttää hiiren hiljaa sikiöasennossaan pimeässä yössä.

Metsästä kuuluu liikettä ja kiroilua. Kaksi hahmoa lähestyy leiripaikkaa, nuotio räjähtää palamaan. Morsian katsoo kahta hahmoa, toinen on nuotiolla istunut taiteilija ja toinen on hänen miehensä. Yhdessä he mutisevat, huora, huora, huora. Nainen hyökkää nuotion yli polttaen tuulipukunsa lahkeet, miehensä syleilyyn, anteeksi anoen.