Munantappaja

Muna pysyy pystyssä kun sen laittaa kärjelleen seisomaan. Jos on kyseessä aamumuna, takapuoli pysyy pystyssä lihaksia jännittämättä ainakin siihen asti, kun mies on käynyt aamuvirtsalla. Jos taas iltamunan laittaa kärjelleen seisomaan, on syytä varautua etukäteen siihen, että mahdollinen vaimo tai tyttöystävä yrittää jollain lailla hyötyä joutavanpäiväisestä seisottamisesta tai yleensäottaen sitten ei.

Viikko on liian pitkä aika laulajalle olla ilman naista, varsinkin panematta, eräälle macho-laulajalle jopa sula mahdottomuus. Joillekin miehille on viikko olla naisen kanssa liian pitkä.

Pitkään naisen kanssa olleena voin sanoa, että muna pysyy pystyssä, kun naisen laittaa nenälleen vasten lakanaa seisomaan. Käytännössä aivan mahdotonta, avioliitossa tosiasia.

Munalle voi antaa myöskin vierihoitoa, sen voi tehdä joko kotona saunassa tai esimerkiksi uimahallin lauteilla hyvien ystävien kesken. Vierihoidon merkitys oli ennenvanhaan paljon huomattavampi, sillä sitä käytettin yleisenä tapana tervehdittäessä tuttavia. Juhlissa, varsinkin pikkujouluissa, oli hyvin yleistä että firman naiset tarrasivat pystymuniin tuon tuostakin, ei sitä moralisoitu ollenkaan, päinvastoin, vierihoidolla edistettin työpaikan yhteishenkeä, jotta jaksettaisiin taas vuosi eteenpäin.

Ei niin hyvää asiaa ettei sen toinen puoli näkyisi. Onko munalla varjoisaa puolta, onpa tietenkin, kaikella on varjoisa puolensa, valitettavasti. Me miehet tarkkailemme toistemme munia aina kun vain mahdollista, haemme vertaistamme, ettei kellään vain olisi paremmin kasvanut suhteessa miehen pituuteen ja sen neliöjuureen jaettuna veroprosentilla sekä miehen painolla.

On paha katsoa miestä joka on pilannut munansa naimalla, siitä herää monenmonta kysymystä . Missä niitä semmoisia naisia on vai onko tuo hinkannut ruskeaa kaverinsa reikää.

Ettei vaan olisi känsäiset kädet antaneet itselleen vierihoitoa. Voiko liikunnalla pilata yleiskuntonsa, jos harrastaa vain yksipuolista urheilua. Lihaksethan rapistuvat jos niitä ei harjoiteta säänöllisesti. Kuinka munaa ja sitä liikuttavaa lihaksistoa voi harjoittaa, ei ainakaan julkisesti perheen eikä muidenkaan läsnäollessa. Kuvitelkaa mies antamassa vierihoitoa julkisesti omalle munalleen, ei onnistu, ei edes tyttöystävän nähden. Voihan vittu. Se on tehtävä rakkaudella, mies on alistettu hankkimaan itselleen ystävä jonka kanssa on kiva harjoittaa miehistä että naimista yleiskunnon kohottajana.

Iän myötä tullee väistämättä eteen aika jolloin ei yksinkertaisesti enää muna maistu, on käyty läpi munien ylitarjonta ja mädännäisyys, etenkin naisille tämä on helpottava ajanjakso, heidät vapautetaan miehisestä ikeestä ja he saavat lopultakin keskittyä omaan itseensä. Munantappo voi alkaa.

Mies harhailee kaupungilla kesähelteellä ja yrittää tirkistellä helmojen alle aina kun mahdollista, kun jotain vilahtaa, ihmettelee mitä varten se euroopanunioni haluaa supistaa munantuotannon minimiin. Suomineito pitää munasta eikä välitä tietää, kumpi oli ensin, muna vai Uosukainen. Mutta, kun jotain visuaalisesti herkullista tallentuu, mies odottaa tapahtuiko kenties selkäytimen herkässä rihmastossa mitään, no ei mitään. Mitä pitäisi tapahtua että jotain tapahtuisi, ehkä uusi yritys auttaa, ei varmaan ollut minun makuuni. Kumma kyllä, nuorempana ei kummonen hameenheilaus tarvinnut silmien eteen tulla kun jo oltiin munan vierihoitoa ehdottelemassa.

Kotona on mukava olla, lapset kasvaa ja kehittyy, kollikissa kusee verhoihin ja vetäisee nartulle narinat. Naaraskissa huutaa aina kun kolli vetäisee siittimensä ulos, ei saamattomasta orgasmista vaan uroskissan elin on suomuinen kuin käpy joka satuttaa naarasta poistuttaessa juhlapaikalta. Jotenkin ei käy naarasta kateeksi, urosta käy, kova jätkä. Kerran jäi eräs lestadiolainen saarnamies nalkkiin jonkun karjakon takapuoleen ja heidät oli pakko viedä terveyskeskukseen irrotettavaksi. Toisella kerralla kunnanherrat jäivät torilla kiinni huorista.

Valtuustossa ei asiasta mainittu sanallakaan, miehet eivät käyttäneet yhtään puheenvuoroa.

Munia voi keittää ja paistaa, niillä ei maata rakenneta.